Kepeä mieli, toivo ja peloton elämä - Tarinoita ja elämää rintasyövän kanssa
194
post-template-default,single,single-post,postid-194,single-format-standard,ajax_updown_fade,page_not_loaded,,qode_grid_1300,qode-theme-ver-9.2,wpb-js-composer js-comp-ver-4.11.2.1,vc_responsive

Kepeä mieli, toivo ja peloton elämä

Krooninen sairaus on koko ajan läsnä elämän jokaisella osa-alueella: perhe-elämässä, mielessä, kehossa, harrasteissa – kaikessa.

Vaikka itse sairauteen ei voi vaikuttaa, on tärkeä tunnistaa elämässä ne asiat, joita pystyy hallitsemaan. Keskittämällä voimavaransa juuri näihin asioihin potilas voi säilyttää itsemääräämisoikeutensa ja elämän hallinnan tunteen. Nämä ovat tärkeitä toivon tuojia kroonisen sairauden kanssa eläessä.

Sosiaalipsykologi Riikka Koivisto antaa luvan mennä aallonpohjalle, jos siltä tuntuu. Se kuuluu pitkäaikaissairauden luonteeseen. Pohjalta on kuitenkin tärkeää nousta takaisin aallonharjalle ja suunnata katse taas eteenpäin.

Sairauden aktiivinen työstäminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on välillä antaa mielelle rauha asiasta. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lähtee elokuviin tai viettää aikaa ystävien kanssa. Vuorovaikutuksesta ihminen saa sosiaalista pääomaa ja kokee toivoa, joten ei kannata vetäytyä yksinoloon. Vertaistuki, ystävät, perhe ja harrastusryhmät ovat tärkeitä sairauden kanssa selviytymisessä.

Mieli korjaa

On hämmästyttävää huomata, millaisia selviytymismekanismeja mielellä onkaan. Niiden avulla opitaan sietämään epämukavuuden läsnäoloa. Selviytymismekanismien avulla löydetään niitä asioita, joiden takia jaksaa lähteä liikkeelle ja tavata ihmisiä. Jossain vaiheessa syöpä muuttuu osaksi arkea, ja mieli alkaa tottua siihen. Kun riittävän kauan katsoo sairautta silmästä silmään, mieli alkaa aktivoitua muun elämän suhteen. Mieli antaa sykäykset innostua tulevaisuudesta, ja Koivisto kehottaakin jokaista luottamaan rohkeasti omaan mieleensä, ajatuksiinsa ja siihen, mikä on itselle tärkeää.

Ihmisen mieli on luonteeltaan nopea ja keho reagoinniltaan hidas. Stressaavassa tilanteessa keho voi reagoida viiveellä, mutta mieli muuttuu herkemmin. Päivittäinen rauhoittuminen on hyvä apu mielen tasapainon säilyttämiseen. Hyvää hetkeä ei tarvitse jäädä odottamaan, vaan voimme itse rauhoittumisen myötä vaikuttaa siihen, että meillä on hyvä olo. Fyysinen ja henkinen hyvinvointi kulkevat nimittäin tiiviisti käsi kädessä.

Myös aisteja kannattaa käyttää mielen tasapainon saavuttamiseksi. Vaikka makaisi peiton alla, ovat kuulo-, haju-, maku- ja näköaistit hereillä. Kuuntele vaikka mieltä piristävää musiikkia tai linnunlaulua, tuoksuta ja maistele jotain mistä pidät, ja katsele mieluisia, mieltä kohottavia kuvia. Riikka Koivisto muistuttaa, että aisteilla on suora yhteys mieleemme, ja ne tukevat hyvän olon saavuttamista. Muista siis aistien olemassaolo ja palvele niitä.

Toivo

kepea-mieli2Kukaan ei voi elää eteenpäin ilman toivoa. Koska aina ei ole toivoa paranemisesta, pitää olla tietoa sairauden tulevaisuudesta. Tieto antaa toisenlaista toivoa, eivätkä epävarmuus ja turhat pelot silloin syö voimavaroja vaan antavat energiaa tehdä jotain muuta. Tiedonsaannin kannalta on tärkeää pitää yllä kontakteja omaan hoitopaikkaan, sieltä saa tietoa siitä, miten tauti voi nyt ja mitä sen sallimissa puitteissa on mahdollista tehdä. Toivoa on sekin, että päiviä ja vuosia on jäljellä, ihmisellä on hyviä ihmissuhteita ja kivuttomia aikoja.

Varo elämänpelkoa

Pelkoa on monenlaista. Kroonista tautia sairastavalle ihmiselle esimerkiksi kivun pelko on hyvin konkreettista. Pelko on hyvä mittari sille, miten asioita on ehtinyt käsitellä tai mikä asia on tärkeä ottaa puheeksi lääkärissä. Aina sairauden tilanteen muuttuessa pelko on läsnä. Ennen kontrolleja pelko lisääntyy ja vaikuttaa sekä potilaan että läheisten käyttäytymiseen. Pelon kanssa opitaan kuitenkin ennen pitkää elämään, siitä ei pääse kokonaan pois.

Riikka Koivisto kertoo, että joskus ihmiset kääntävät sairaudesta johtuvaa pelkoaan elämänpeloksi. Silloin avun hakeminen on tarpeen. Liika sairauden tai kuolemanpelko voi nimittäin alkaa vaikuttaa myös elämään rajoittavasti. Ihminen ei enää uskalla toimia tai tehdä suunnitelmia, koska pelkää, että ne otetaan häneltä pian pois.

Pelon kanssa pystyy kuitenkin elämään ja sen kanssa neuvottelemaan niin kauan, kun on riittävästi tietoa sairaudesta, Riikka Koivisto lohduttaa. Pelon tunteiden roihahtaessa voimakkaana pintaan, on syytä hakeutua hoitavan lääkärin tai hoitohenkilöstön pakeille. Pelon voi yrittää ammattilaisen avulla ulkoistaa itsestä ajoittain pois, sillä mielen tasapaino tarvitsee pelosta ainakin välillä lomaa.

Minä itse

Jos ihmisellä ei ole vaikuttamismahdollisuuksia elämässään, menettää hän itsemääräämisoikeuden tunteen. Eikä silloin ole juuri mitään jäljellä. Vaikka kroonista sairautta ei voi määrätä, on silti monta asiaa, joihin ihminen voi vaikuttaa. Voi valita keitä tapaa, miltä koti näyttää, mitä kuulee ja mitä aistii. Tämä tukee mielen ja kehon tasapainoa. Uteliaisuus omaa elämää kohtaa tuo keinoja selviytyä. Elämää on niin kauan kuin sitä eletään, eikä elämistä kannata lopettaa etuajassa, Riikka Koivisto kannustaa.